
SEIKKAILUOHJAAJA REKRY 2026-2027
8 syyskuun, 2026Meillä on ollut pitkään sama ongelma. Ihmiset eivät ole hahmottaneet, missä meidän reitit oikeasti kulkevat. Vanha karttakuva on ollut tosi sekava, ja moni on kysynyt kahvilassa, mihin suuntaan Vesiputousreitti lähtee tai missä kohtaa Maisemareitin liu’ut menevät. Kallioseikkailupuistoa on vaikea selittää tasaisella kartalla, kun puolet jutusta tapahtuu pystysuoralla seinällä.
Puoli vuotta haaveilua
Olen haaveillut 3D-kartasta jo puoli vuotta. Kartasta, jota voisi pyöritellä ja josta näkisi heti, miten kuru, kalliot ja reitit liittyvät toisiinsa. Yritin silloin tehdä sellaisen itse, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Tekniikka ei taipunut, enkä minä ole mikään 3D-mallintaja, joten idea jäi odottamaan.
Kokeillaanpa uudestaan
Eilen kävin Createch-tapahtumassa, ja sieltä lähdin kotiin täynnä inspiraatiota. Ajattelin, että kokeillaanpa uudestaan. Olisikohan teknologia kehittynyt jo sen verran, että tämä onnistuisi?
Ja niinhän se oli kehittynyt. Pystyin tekemään 3D-kartan itse tekoälyn kanssa. Pohjana on Maanmittauslaitoksen tarkka korkeusmalli ja oma dronekuvamme puistosta, ja reitit on piirretty niiden päälle juuri sinne, missä ne oikeasti kulkevat. Lopputuloksesta tuli aivan loistava, ja olen siitä tosi ylpeä.
Mitä kartassa näkyy?
Kartassa näet kaikki neljä reittiämme omilla väreillään. Kurun kokeilu on harjoitusrata kahvilan vieressä, josta jokainen seikkailu alkaa. Huttureitti on superhelppo ensikosketus kallioseikkailuun. Maisemareitti vie riippusilloille, neljälle vaijeriliu’ulle ja puiston korkeimpaan kohtaan. Vesiputousreitti on keskivaikea kiipeilyreitti, jossa on kuusi vaijeriliukua kurun yli.
Kartan merkeistä aukeaa kortti, jossa on kuvia ja lisätietoa. Napauttamalla riippusiltaa, Maisematerassia tai reitin nimeä näet, miltä paikka näyttää oikeasti. Kuvia on kymmeniä, kesältä, syksyltä, talvelta ja revontulten alta.
Kartan voi vaihtaa kesästä talveen. Talvikartassa näkyvät vain ne reitit, jotka ovat talvella auki, ja maisema on lumen peitossa. Kielen voi vaihtaa suomesta englanniksi, ja Saapuminen-napista löytyvät ohjeet pysäköintiin ja kävelyreittiin puistoon kesällä ja talvella.
Karttaa voi pyörittää sormella tai hiirellä ja zoomata lähemmäs nipistämällä. Jos haluat katsoa sitä koko ruudulla, avaa 3D-kartta tästä.
Café KURU löytyy myös kartalta
Kartalla on myös maisemakahvilamme Café KURU. Kahvila on avoinna kaikille puiston aukioloaikoina, joten ohikulkijatkin ovat tervetulleita. Täältä ostetaan seikkailuliput ja täältä kaikki seikkailut alkavat. Kahvilan kortista näet menun, ja siellä on mustikkapiirakkaa, Biscoff-kinuski croissanteja, Lapland pizzaa ja vaahtiskaakaota. Keskiviikkoisin klo 18-19.30 kahvilassa joogataan, ja joogaan varataan paikka ennakkoon netissä.
Mitä mieltä olet?
Mitä mieltä olet 3D-kartasta? Tuliko hyvä? Löysitkö oman reittisi? Kerro meille, sillä haluamme tehdä kartasta niin selkeän kuin mahdollista.
Nähdään Seikkailupuisto Pyhäkurussa!

